Harjoittelu, osa 1: tavoitteita, tehokkuutta

Aikaa treenaamiselle ja pelaamiselle on välillä haastavaa löytää. Tässä treenausta käsittelevän blogaussarjan ensimmäisessä osassa pohdin harjoittelun lähtökohtia. Seuraavissa blogauksissa kerron enemmän apuvälineistä, treenivinkeistä ja kehittymisestä.

Golf on itselleni se laji, joka koukuttaa pahiten. Olen vasta viime vuosina oppinut ymmärtämään, miten lajissa kehittyminen motivoi harjoittelemaan aivan eri tavalla kuin muut urheiluharrastukseni. Odotan treenaamaan pääsemistä yhtä innokkaasti kuin pelaamista.

Sivuhuomio: golf on minulle ehdottomasti urheilua – ei hassuissa vaatteissa tapahtuvaa yläluokkaista flaneerausta ja herrakerhomeininkiä. Tämä on asia, jota lajia tuntemattomille kavereilleni saan jatkuvasti selittää. Ja kyllä, golfia voi ihan hyvin harrastaa, vaikka osuisi vielä liikkuvaankin palloon.

Pelkkä treenaaminen ei tietenkään riitä, vaan aikaa pitää järjestää pelaamisellekin. Paino sanalla järjestää. Ymmärrän älyttömän hyvin Mikko Ilosta, joka on kertonut tehostaneensa treenaamiseen käyttämäänsä aikaa, koska osa ajasta kuuluu perheelle. Lapsiperheen arjen ja golfissa kehittymisen yhdistäminen on opettanut minullekin (kaksi alle kouluikäistä lasta) uusia tapoja treenata.

Harjoittelu ennen: lähinnä määrää, vähän laatua

Aiemmin, varsinkin harrastuksen alkuaikoina, kävin ahkerasti rangella, 3–4 kertaa viikossa. Aluksi tietenkin piti opetella osumaan palloon. Käymäni alkeiskurssi auttoi, mutta pääasiassa yritin yksinäni. Luin Vivien Saundersin Golfin käsikirjaa ja katsoin proshopissa David Leadbetterin videota. Rangella huidoin kaikilla mailoilla tavoitteenani lyödä suoraan ja luotettavasti. Minkäänlaista suunnitelmaa tai ulkopuolista apua en käyttänyt – luulin ymmärtäväni lyönnin teoriasta tarpeeksi oppiakseni itse.

Pelasin ja treenasin Nurmijärvellä, jossa ei ruoholta pääse lyömään kuin poikkeustapauksessa. Ymmärsin vasta muutama vuosi sitten, miten paljon tehokkaampaa harjoittelu ruohorangella on – ero näkyy varsinkin rautamailoilla. Matto on vihollinen, kuten Kololle.fi-jätkät osuvasti toteavat.

Kaikesta huolimatta pelitaitoni kehittyi kolmessa kesässä kohtuullisesti: tasoitus laski 18 pintaan, mutta jäi siihen pitkäksi aikaa. Draiveri, jossa oli hurjan jäykkä varsi, ei oikein koskaan toiminut kunnolla – slaissia tuli lähes aina. Pelin osa-alueista suhteellisesti parhaiten hallitsin lähipelin, jota myös treenasin paljon sekä kotipihalla että kentällä.

Draivi Kytäjällä kesällä 2009.

Ennen treeniä: tiedonkeruuta lehdistä ja netistä

Rangella käyttämäni aika on vähentynyt reilusti alkuajoista. Tänä kesänä olen kuitenkin treenannut enemmän kuin vuosikausiin, pääasiassa ollut noin tunnin-kaksi viikossa. Kuusivuotias poikani on ollut VGH:n junnuryhmässä, ja oma treenaamiseni on rytmittynyt pojan treenien mukaan. Harrastuksille on nyt helpompi irrottaa aikaa, kun kuopuksenkin pikkuvauva-aika on ohi.

Perusasetelma ei ole alkuajoista paljoa muuttunut: haluan tietää golflyönnin teoriasta paljon, sillä se auttaa minua hahmottamaan syitä ja seurauksia. Haluan ymmärtää, mitä golfliikkeen aikana tapahtuu ja mitkä asiat vaikuttavat pallon lentoon.

Olen mielestäni kohtuullisen hyvä tuntemaan lyönnin virheet. Olen oikeastaan aina pelannut ”liian vaikeilla” raudoilla (bladeilla ja/tai pienilapaisilla, joissa ei ole offsettiä), joten olen oppinut saamaan palautetta huonosta osumasta. Nyt pelaan TaylorMaden Tour Preferred MB -raudoilla, joista pidän tosi paljon.

Uuden tiedon haaliminen on kiinnostavaa. Ymmärrän kyllä, että liika tieto voi sotkea lyönnin entisestään, mutta haluan ottaa sen riskin. Olen vuosien varrella lukenut hirvittävän määrän golflehtien vinkkejä, ja viime vuosina mukaan ovat tulleet YouTube ja podcastit. Jenkkiversio GolfDigestistä toimii tosi hyvin iPadilla – etenkin huippujen svingiesittelyt ovat kiinnostavia.

Golf-podcastit on mahtava juttu. Löysin ne sattumalta viime vuoden keväällä, ja olen siitä lähtien kuunnellut niitä paljon työmatkoilla. Suosittelen lämpimästi hyötykäyttämään luppoajan tällä lailla. Etenkin Fred Greenen Golf Smarter Tips -podcastit ovat hyviä: lyhyitä ja eri teemoja käsitteleviä. Mainoksia on, mutta ei ihan liikaa.

Toinen hyvä kokoelma on Mark Sullivanin Golf Improvement Weekly -podcastit. Ne käsittelevät enemmän pelistrategiaa ja asennetta sekä mielenkiintoisia tilastoja toureilta. Jenkkityylistä hehkutusta ja mainoksia on vähän liikaa (onneksi tuoreemmissa jaksoissa vähemmän). Sullivan tyypittelee pelaajat playereiksi ja monkeyiksi, mikä on mielestäni osuva yleistys. Tunnistan olevani monkey (eli pelaaja, joka kokeilee vähän kaikkia vinkkejä ja säätää swingiä usein; tämä ei tietenkään ole hyvä juttu, mutta minkäs sitä luonnolleen mahtaa).

Myös nettivideoista olen saanut paljon oppia. YouTubesssa niitä on loputon määrä. Parhaita videoita tekee mielestäni englantilainen Mark Crossfield (myös tämä). Hän on luonteva kameran edessä ja tekee erityyppisiä ja -pituisia videoita. Välillä on myös hauska katsoa hänen ja kavereidensa pelaamista ja kuittailua. Mutta etenkin Trackmanin ja muiden analysaattoreiden datalla perustellut jutut toimivat meikäläiselle todella hyvin. Silmiä avaavia videoita ovat olleet esimerkiksi angle of attackin vaikutusta selittävä ja hyvän osuman merkitystä selittävä video. Numerodata on myös auttanut tajuamaan, mitä pallolle lyönnissä tapahtuu ja miten ehkä kannattaisi pyrkiä lyömään.

Jatkossa aion käyttää apunani enemmän myös Swingbyte 2 -laitetta, jonka ostin Peltomäki Golfista kesällä. Se on kiinnostava vekotin, joka ansaitsee oman blogauksensa myöhemmin. Postaan myöhemmin myös suosikkini podcast-jaksoista ja opetusvideoista.

Harjoittelu nyt: tavoitteellista, tehokkaampaa

Olen aina yrittänyt ymmärtää toisaalta omaa lyöntiäni ja toisaalta sitä, millainen on hyvä, helppo ja toistettava lyönti. Viime vuosina olen katsonut kilpagolfia tv:stä huomattavan paljon – majoreita olen katsonut muistaakseni vuoden 1999 PGA Championsihipistä lähtien. Olen siis nähnyt todella paljon ns. hyviä lyöntejä. Tämä on auttanut luomaan mielikuvia suunnasta, johon omaakin lyöntiä voisi kehittää.

Uudehko juttu treenaamisessani on etukäteisvalmistelu. Ennen treeniä muistelen edellistä treenikertaa tai edellistä kierrosta ja lyönnissä olleita vikoja. Usein apuna ovat myös tilastot edelliseltä kierrokselta. Painan valmiiksi mieleeni joitain drillejä tai ajatuksia, joilla luulen virheen korjaantuvan. Näin rangella viettämäni aika on huomattavasti tehokkaampaa. En yleensä edes ota koko bägiä mukaan, vaan 3–4 mailaa.

Kun treenaan, tunnustelen ensin, miltä lyönti sinä päivänä tuntuu ja mikä vika siinä näyttäisi olevan. Yritän kuvata muutaman lyönnin ja vahvistaa fiiliksen videolta nähtyyn lyöntiin. Saan siten jonkinlaisen idean siitä, mikä mättää. Sen jälkeen muistelen sopivia vinkkejä treeniavuksi ja luon itselleni mielikuvan tarvittavista korjauksista. Joskus korjaus onnistuu helpommin, joskus asiaan täytyy palata seuraavalla kerralla.

Olen keskittynyt tänä kesänä treenaamisessa kahteen juttuun: draiveihin ja puttiin. Niillä tulos pääasiassa tehdään, ja toisaalta rautapelini on ollut melko hyvää. Ongelmani on ollut se, etten ole päässyt kunnolla tiiboksista ulos. Tuloksentekoa harvoin haittaa, vaikka väylään ei osukaan, mutta jos missaa outtiin tai niin pahasti vinoon, että joutuu ottamaan lisälyönnin, ei tulos parane millään. Duffit, hukit ja erilaiset huonot osumat ovat vaivanneet, mutta nyt loppukesällä olen saanut juonesta kiinni.

Kamerateline voi olla näin yksinkertainen: vanha puhelimen suojakotelo kiinnitettynä puutarhakeppiin.

Tästä eteenpäin, kohti singeliä

Näin jälkikäteen ajateltuna golf-harrastuksen alkuvaiheen treenaamisessa ei ollut riittävän selvää suuntaa enkä ymmärtänyt oman liikkeeni heikkouksia. Tämä johtui varmasti siitä, etten käynyt kuin kerran yksityistunnilla. En myöskään ymmärtänyt oman lyönnin näkemisen hyötyjä. Videokuvaaminen on nimittäin ollut käänteentekevä asia omassa kehittymisessäni – nyt se on toki älyttömän paljon helpompaa kuin kymmenen vuotta sitten.

Olen aiempinakin vuosina kuvannut lyöntiäni, mutta nyt vasta tänä kesänä ymmärsin tehdä sitä suunnitelmallisemmin, mikä on tehnyt treenaamisesta on paljon tehokkaampaa. Myös tietty säännöllisyys sopii minulle hyvin. Koska aikaa golfille on rajatusti, täytyy se käyttää järkevästi.

Olen mielestäni kehittynyt harjoittelijana paljon, mikä on alkanut näkyä myös kentällä parempina lyönteinä. Vähälläkin ajankäytöllä pystyy näköjään tulemaan paremmaksi pelaajaksi. Tavoitteenani on jatkaa samaan suuntaan ja saada tasoitus singeliin parin vuoden sisällä.

Lyönnin kehitystä ja treenauksen tuloksia on helpompi selittää esimerkin kautta. Se vaatii oman blogauksensa.

Olisi kiva kuulla, oletko itse käyttänyt videointia apuna? Tai oletko ottanut YouTube-videoista vinkkejä tai kuunnellut podcasteja? Kommentoi tuohon alle tai Facebookiin tai Twitteriin.

2 vastausta artikkeliin ”Harjoittelu, osa 1: tavoitteita, tehokkuutta”

  1. Moi. Itellä samalainen tilanne perheen suhteen. Kaksi taapero ikäistä ja kolmas tulee tähän kevään kynnykselle. Ajankäytön tehostaminen on tärkeää. Youtube on kovassa käytössä. Katselen pääasiassa hidastuksia pelaajilta joiden teknikka näyttää simppeliltä. Esim. Luke Donald. Ja kännykkäön olen ladannut iSwing appsin. Siinä on kätevä kun voit heittää ammattimiehen lyönnin viereiseen ruutuujan kelata niitä yhtä aikaa oman lyönnin kanssa. Saa kyllä hyvi korjattua karkeimmat virheet omasta tekemisestä.

    1. Moi!

      Itselläni on käytössä iPhonella ja iPadilla Ûbersense-niminen softa, jolla voi kuvata itsensä (tai voi ladata aiemmin kuvatun videon). Siinä voi myös vertailla ammattilaissvingeihin tai omiin. Se mullisti oman näkemykseni lyönnistä ja niistä virheistä, joita lyönnissäni on. On pitänytkin kirjoittaa softasta arvostelu, joten kiitos palautteesta, pistän asian vireille!