Kuva: http://lazyspleen.blogspot.fi/2012/09/11-things-i-hate.html

Sohvaperunagolfia

Pelikausi alkaa omalta osaltani olla auttamattomasti loppupuolella. Onneksi telkkarista voi seurata huippugolfia joka viikonloppu. Kun lähetykset saisi vielä takaisin jollekin HD-kanavalle, olisi sohvaperunagolf mukavampaa.

Golfin katsominen telkkarista tuntuu monesta kaveristani aivan älyttömältä. ”Miten niin hidastempoista urheilua kukaan jaksaa katsoa, sehän on kuin katsoisi ruohon kasvavan”, kommentoi yksi ystäväni. Onhan golf hidastempoista vaikkapa lätkään tai futikseen verrattuna, mutta golf eroaa monesta lajista ratkaisevalla tavalla: ruutuun tulee jatkuvasti tiukkoja tilanteita, huippusuorituksia ja käsittämättömiä mokia. Lisäksi valtavan laajat tilastot lisäävät ainakin omaa kiinnostustani lajin seuraamiseen.

Golf on tv-urheilulajeista itselleni ylivoimainen ykkönen. Olen seurannut lajia penkkiurheilijana pidempään kuin mitään muuta. Ensimmäisiä muistojani huippugolfista on vuoden 1999 PGA Championshipistä, kun Sergio Garcia juoksi pallonsa perään tiukassa matsissa Tigeriä vastaan. Mestaruuden vei lopulta Tiger. Siitä lähtien olen seurannut majoreja ja viime vuosina myös Euroopan ja PGA Toureja. Ja tietysti lajin ehdotonta huipputapahtumaa, Ryder Cupia.

Naisten kiertueita seuraan satunnaisemmin, mutta Solheim Cupin katson, jos se vain jostain näkyy. Champions Tourin kisojakin on hauska katsoa välillä, koska sieltä löytyy monet vanhat starbat. Vastaavasti web.com-tourilta voi löytää tulevaisuuden tähtiä.

Golfin seuraaminen telkkarista on haastavaa. Useimmiten nelipäiväisen kisan ratkaisu tapahtuu viimeisen yhdeksän reiän aikana. PGA Tourin lähetysajat alkavat illalla ja jatkuvat yleensä kahteen-kolmeen yöllä. Tykkään katsoa kisojen alkukierroksiakin, joten pahimmillaan valvon torstaista sunnuntaihin yötä myöten sohvalla lojuen. Tai siis yritän valvoa. Aika usein nimittäin nukahdan kesken kaiken.

Majorit katson tietysti kokonaan. Jenkeissä pelattavien majorien seuraaminen oli varsinkin takavuosina erityisen haastavaa, kun silloiset selostajat Asko Arkkola ja Lassi Tilander tuudittivat uneen rauhallisella äänellään. Jo vuosikausia majoreja selostanut Teemu Tyry on Arkkola–Tilander-parivaljakkoa monipuolisempi, ja vakiokommentaattorit Antti Vaalas ja Timo Rauhala täydentävät Tyryn tapaa selostaa mielestäni hyvin. Välillä on kiva kuulla myös muiden valmentajien tai pelaajien kommentointia. Mutta totuuden nimissä on todettava, että NBC:n tai ESPN:n alkuperäisselostajat ovat etulyöntiasemassa: heillä on käytössään laajasti tilastotietoa, kentällä olevia apuselostajia ja muita sisäpiirin tietoja suomalaiskollegojaan enemmän. Joskus vaihdankin alkuperäisselostukseen saadakseni tarkempia tietoja tai muuten vaan vaihtelun vuoksi.

Golfia kotimaisilla kanavilla

2000-luvun alussa PGA Tourin tai Euroopan Tourin kisoja ei kai näkynyt suomalaiskanavilla, mutta majoreista lähetettiin ainakin viikonlopun rundien takaysit. Lisäksi oli Matti Even hostaama Draivi-makasiiniohjelma Nelosella ja maikkarilla vastaavasti Eki Liikasen Kevyesti svingaten. Ne levittivät golf-tietoisuutta ja olivat muistaakseni ihan kohtuullisen hyvin tehtyjä. Majorit jäivät, mutta makasiiniohjelmat kuihtuivat parin tuotantokauden jälkeen. Vuosien varrella on satunnaisesti näytetty myös Suomessa pelattuja kansainvälisiä skaboja, kuten Talissa pelattua naisten Finnair Mastersia – nämä lähetykset ovat olleet lähinnä koosteita Ylen kanavilla.

Parina viime vuonna on golfohjelmien kirjo monipuolistunut: GoGolfin Road Trip -ohjelmat ja  Erno Kalalahden juontama Golfari ovat profiililtaan täysin erilaisia, mutta ovat saaneet kivasti ruutuaikaa Nelosen maksukanavilta. Pidin Road Trip -ohjelman ykköskaudesta – juuri päättyneessä kakkoskaudessa oli toiston fiilistä eikä uutuudenviehätys enää kantanut. Mukava ohjelma kuitenkin, jonka paras anti on rennon golf-meiningin levittäminen. Jos kolmas tuotantokausi tulee, tarvitsee konsepti mielestäni uudistuksen.

Golfari taasen on aikamoista mainontaa ja tuotesijoittelua, vaikka joukkoon mahtuukin ihan kiinnostavia haastatteluja ja muita juttuja.

Molemmat ohjelmat osoittavat sen, miten pienellä budjetilla ja kevyellä kalustolla tv-ohjelma voidaan nykyään tehdä. Tämä on hyvä kehityssuunta, ja uskonkin, että videomateriaalia aletaan hyödyntämään entistä enemmän verkossa (kuten golfpiste.com, gogolf.fi ja Golfliiton golf.fi vaihtelevalla menestyksellä tekevätkin).

Olen muutaman vuoden ajan seurannut toureja Nelonen Pro ja Viasat Golf -kanavilta. Nelosen HD-kuva on miellyttänyt silmää, mutta valitettavasti molemmat miesten päätourit, majorit, Ryder Cup ja Solheim Cup jäivät syyskuussa pois ohjelmistosta. Naisten Euroopan Tourin lähetykset täyttävät aukkoa, mutta eivät korvaa muutosta. Viasatin normaali kuvanlaatu on suttuinen HD:hen verrattuna, mutta kuvaa kuitenkin saa päivittäin ja laajasti eri toureilta sekä lisäksi makasiiniohjelmia ynnä muuta. Olisi kiva tietää, tuleeko Viasat Golf HD -kanava joskus DNA:n kaapelitarjontaan.

Ja olisi myös kiva, että golfia näkyisi urheilu-uutisissa enemmän. Mikko Ilosen tämän kauden menestys on lisännyt näkyvyyttä, ja ehkä lajin olympiastatus tekee saman vuoden-parin sisällä.

Tutut pelaajat

”Golf on erikoinen laji siksi, että pelaajat yleensä pysyvät huipulla pitkään, ja me katsojat opimme tuntemaan heidät.” Jotenkin näin sanoi muistaakseni valmentaja-kommentaattori Timo Rauhala pari vuotta sitten jotain majoria selostaessaan. Näin on käynyt ainakin omalla kohdallani: seurattuani maailman huippuja yli kymmenen vuotta tunnistan monet pelaajat pelkästä asennosta tai svingistä. Olisi kiva tietää, miten yleistä tällainen on. (En sentään osaa matkia huippujen lyöntejä, mutta imitaattorien katsominen on hauskaa, kuten esimerkiksi näissä pätkissä: 1, 2)

Mielestäni pelaajien tunnistaminen on yksi sohvaperunagolfin parhaista puolista, ja kuvaa itse asiassa golfia lajina: Pallo lentää tiettyjen fysiikan lakien mukaisesti, mutta jokaisen pelaajan oma kroppa tuottaa erilaisen tavan lyödä palloa. Ja koska rutiineilla on golfissa iso rooli, on pelaajia helppo tunnistaa kaukaakin. Kuten Rauhala sanoi, huipulla pysytään usein sen verran pitkään, että penkkiurheilijan silmä ehtii tottua pelaajiin. Tätä edesauttaa toki myös kierroksen pitkä kesto: ruutuaikaa tulee paljon.

Edellisviikonloppuna jännäsin Ruotsin Henrik Stensonin puolesta: hän otti kuin ottikin uransa suurimman voiton PGA Tourin Playoffeista. Stensonin svingi on nopea ja tehokas, kun taas hänen kanssaan pelanneella Dustin Johnsonilla on urheilullinen piiska-svingi. Muistiini on jäänyt monien muidenkin pelaajien svingejä, joita pystyn kuvailemaan hyvin ilman kuvaakin. On varmasti järkevää käyttää aivokapasiteettiä näin tärkeään asiaan.

Huippupelaajien svingien tunnistamisesta on mielestäni hyötyä omassa kehittymisessä etenkin, jos pystyy katsomaan omaa lyöntiä videolta. Kun on riittävästi nähnyt maailman huippujen hyviä lyöntejä, näkee oman svingin virheet helpommin. Olen joskus miettinyt, eivätkö pelikaverini ole koskaan nähneet golfia telkkarista – niin ihmeellisillä tavoilla jotkut palloa lyövät. Jos on edes jonkinlainen ajatus siitä, miltä tehokas golflyönti näyttää, on varmasti helpompi kehittää omaa svingiä.

Sohvaperunagolf opettaa myös siihen, ettei mitään yhtä ainoaa svingiä ole olemassakaan. Maailman huipulle pääsee yhtä hyvin flätillä svingillä (kuten Matt Kuchar ja Miguel Angel Jimenez), pystyllä svingillä (Ryan Moore, Jim Furyk) kuin omalaatuisella venkurallakin (Graeme McDowell, Rickie Fowler, Bubba Watson, Lee Westwood, Keegan Bradley, Natalie Gulbis).

Kisojen voiton suhteen itselläni ei ole mitään ehdottomia ykkössuosikkeja. 2000-luvun alulla oli hienoa seurata Tigerin ylivoimaa ja käsittämättömiä lähipelilyöntejä, mutta pidän nykyistä, vähän tasaisempaa kärkeä kiinnostavampana. Usein toivon voittoja pelaajille, joilla ei niitä vielä ole tai toisaalta sellaisille, jotka voivat rikkoa jonkin ennätyksen tai saavuttaa merkkipaalun urallaan.

Tykkään seurata parikymppisiä pelaajia (Rory McIlroy, Matteo Manassero, Jordan Spieth, Jason Day, Webb Simpson, Keegan Bradley jne.), mutta itseni ikäiset huiput (Adam Scott, Graeme McDowell, Hunter Mahan, Brandt Snedeker, Sergio Garcia, Luke Donald jne.) ovat tottakai myös tutkallani. Yksi golfin ehdottomista hienouksista on eri ikäisten pelaajien tasavertainen kilpailu: isoja kisoja voi voittaa yhtä lailla teini-ikäinen, kaksikymppinen, kolmekymppinen tai nelikymppinen. Tai jopa vanhempi: ikuisesti muistan vuoden 2009 British Openin, jossa 65-vuotias Tom Watson hävisi voiton uusinnassa kolmekymppiselle Stewart Cinkille. Väitän, että golf on ainoa urheilulaji, jossa tällainen on mahdollista.

Nyt, kun FedEx Cupin playoffit on saatu päätökseen, alkaa kauden loppu häämöttää. Vielä saa jännätä rahalistojen voittajia ja erityisesti sitä, voittaako Henrik Stenson myös Euroopan Tourin playoffit tai molempien tourien rahalistat. Presidents Cupia on  myös seurattava, vaikka se ei Ryder Cupille vertoja vedäkään. Ja viimeistään huhtikuussa alkaa uusi sohvaperunagolfkausi, kun vihreän takin metsästys Augustassa alkaa.

Jännä nähdä, muuttuuko suomalainen tv-golf ensi kaudeksi. Lisää näkyvyyttä toivon, ja sellaista meininkiä, joka päivittää lajille vieraiden katsojien mielikuvia golfista ja golfareista. Toivotaan, että suomalaispelaajia löytyy lisää päätoureilta, ja että he myös menestyvät – silloin alkaa mediaakin kiinnostaa.

Golf on mielestäni ehdoton sohvaperunalaji. Huonoin puoli jenkkilähetysten seuraamisessa on lähetysaika, joka verottaa unta eikä oikein mahdollista sosiaalista penkkiurheilua kavereiden kanssa. Olisi kiva kuulla, miten sinä seuraat golfia telkkarista?