EGS-6

Viikon kenttä: Espoon Golfseura (GoGolf)

(Alla oleva blogaus julkaistiin 19.8.2014 GoGolfin nettisivuilla. Bägilätkä-edut yms. olivat tuolloin voimassa – nykyiset edut löytyvät GoGolfin nettisivuilta.)

Espoon Golfseuran kenttä on perinteinen suomigolfin näyttämö, jossa amatööri Roope Kakko voitti Challenge Tourin Volvo Finnish Openin vuonna 2004  Kentällä pelattiin Challenge Touria vuosina 1989–2004. Tällä viikolla GoGolfin Bägilätkällä kenttään pääsee tutustumaan 30 eurolla – samaan hintaan voi syödä konstailemattoman lounaan. Muista myös jutun lopussa olevat kisat, joista voit voittaa pelilipun! Omassa mielessäni EGS on ollut legendaarisen areenan maineessa, ja olikin mielenkiintoista lähteä tarkastamaan kentän kunto.


Birkut

+ pelattavuus ja lay-out
+ kenttä on nopea pelata
+ harjoitusalueet aivan klubin vieressä, ruohorange
+ hyvät kulkuyhteydet
+ hinta/laatu-suhde kohdallaan!

Bogit

– muutamalla griinillä kasvunvaraa ruohossa
– ”perinteinen” pelijärjestys: etuysi ei palaa klubille – voisiko pelata vain aamu-/iltaysin?

EGS on jo neljäs viikon kenttä, jolla on pelattu Challenge Touria. Kenttä pyörii seurapohjaisesti eli osakkeita ei ole myynnissä tai vuokrattavana. EGS kampanjoi viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa – tavoite uusien jäsenten saamiseksi onnistui ilmeisesti hyvin. Seuralla on pitkä historia huippugolfarien kouluttajana, ja klubitoiminta näyttää olevan virkeää.

Lähdin kentälle hieman hajanaisin tunnelmin. Olin etukäteen tutustunut väyliin netissä, eikä kenttä vaikuttanut kovin hankalalta. Toisaalta mielikuva huippukentästä ja todellisesta testistä eli vahvana – EGS:n kenttäesittelyn teksteistä sai myös kuvan siitä, ettei kenttä kaikkein helpoimpien joukkoon lukeudu. Todellisuus oli jotain siltä väliltä.

Parkkipaikalta caddiemasterille, klubilta kahvi ja rangelle. Yhteensä 5 minuuttia, nice!

Iso puttigriini on aivan ykköstiin vieressä, hienoa!

Mielenkiintoisia väyliä, helpohko etuysi

Lähdin ykköstiiltä yksinään, vaikka sää suosi perjantai-iltana viiden aikoihin – kentällä näytti olevan melko tyhjää, mitä ihmettelin suuresti. Ykkösväylä (par 4, keltaisilta 345 m) oli helppo ja selkeä: draivi ojan yli ja gap-wedgellä griinin kanttiin. Up&down-parin jälkeen oli kiva lähteä kohti kakkostiitä.

Ykkösväylä tarjoaa heti mahdollisuuden: joko lyhyet ojan eteen tai pitkällä wedgen päähän griinistä.

Kakkos- ja kolmosväylä sopivat hyvin silmään. Kakkonen on vähän sokkona lyötävä par 5 (480 m), jossa on todella pieni griini – ja tällä hetkellä kentän huonokuintoisin. Lähestyminen vaatii tarkkuutta, mutta väylän pituus mahdollistaa helpon birkkupaikan. Kolmosväylälle (par 3, 160 m) hölmöilin bogin helposta chippipaikasta.

Kenttää halkova voimalinja jäi mieleen. Tässä kakkosväylän maisemaa takaysiä kohti.

EGS:n kenttää halkoo Gumböle-joki, jonka yli mennään monta kertaa. Neljäs ja viides väylä pysyttelevät vielä tuol puol jokkee – molemmilla on hyvä mahdollisuus parin haastamiseen. Itse tosin tyrkkäsin bogit: nelosen (par 5, 440 m) avauksen löin täysin tietämättäni vitosen griinille (muista fore!, jos lähtee slaissi) ja vitosella (par 4 315 m) ahnehdin avauksen puiden alle. Toisella kerralla löisin erilaiset lyönnit.

Nelostiillä joutui kertaamaan, mitä sääntökirja sanoo sähköjohtoihin osumisesta. Oikealla puskan takana on 5. griini, jonne palloni löin.

Viitosväylä on hieno, lyhyt par 4. Ensi kerralla otan draiverin ja lyön griinin lähelle. Tai hybridillä 120 metriin.

Etuysini päättyi jaksoon par-tupla-bogi-bogi. Etenkin tuo tupla seiskaväylällä (par 4, 320 m) jäi harmittamaan: täydellinen osuma draiverilla, puhki väylästä ojaan ja kolme puttia. Fiksummalla mailavalinnalla olisi ollut selkeä birkkuväylä. Myös kasiväylällä (par 4, 325 m alamäkeen) löin loistavan avauksen ja lähestymisen, mutta otin kolme puttia. Kaiken kaikkiaan etuysistä jäi hyvä fiilis: erilaisia väyliä, joilla pääsi lyömään vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle. Draiveria ei todella tarvitse joka tiillä: kenttä tarjoaa erilaisia taktisia mahdollisuuksia.

Väylätaulut auttoivat yksinäistä ensikertalaista. Myös puhelimen gps-appsista oli apua.

Takaysillä tiukkenee

Kymmenes tiiboksi sijaitsee aivan kentän takanurkassa. Kymppiväylä on välipala-par 3 (150 m), jossa on yksi kentän suurimmista griineistä. Bogisarja jatkui. Yhdennellätoista väylällä (par 5, 485 m) alkaa kentän tiukkuus näkyä: vesieste kulkee vasenta reunaa ja oikealla on out-of-bounds. Loistavan draivin jälkeen odottelin jo eagleputtia, mutta tein taas bogin.

Kymppiväylä on mukava par 3, jonka griini on melko haastava.

Kenttä ottaa tässä vaiheessa suunnan takaisin kohti klubia, ja maisemat pysyvät oikeastaan koko ajan samantyyppisinä: peltomaista, metsään rajautuvaa kenttää halkoo joki reunapuskineen, ja kaikesta näkee, että kenttä on vanha ja istuu hyvin ympäristöönsä.

Kentän helpoimmalle, kahdennelletoista väylälle (par 3, 132 m) onnistuin sähläämään tuplan: olen saanut lisää tehoja lyöntiini, ja hyvän osuman tuoma draw lennätti pallon griinin yli Gumböle-joen töyräälle. Taukokioskin makkara ja kahvi tulivat tarpeeseen. Sain myös peliseuraa loppurundin ajaksi, kun pääsin kolmen hengen seurueen matkaan. Epäonnekseni aloitin yhteispelimme triplabogeyllä kolmannellatoista väylällä (par 4, 335 m). Kolmastoista on taktinen väylä, jossa voi riskillä lähteä ojan yli ja lähestyä reilusta sadasta metristä ylempänä olevaa kaksitasogriiniä tai sitten lyödä parisataametrinen avaus ja pitkällä raudalla päälle. Ehdottomasti ei kannata lyödä lyhyttä oikealle raffiin – sieltä kun voi lyödä helposti mm. sähkölinjojen alle ja hukata pallon.

Neljästoista (par 4, 300 m) ja viidestoista (par 5, 445 m) ovat mukavia väyliä; tein molemmille parit. Viidennentoista väylää kulkiessamme taivas repesi: auringonpaiste vaihtui rankkaan kuuroon, joka kasteli meidät täysin. Väylillä 16 ja 17 saimme putata vesilätäköiden läpi, mutta onneksi sade lakkasi. Kuudestoista (par 4, 325 m) ja seitsemästoista (par 4, 335 m) ovat hienoja golfreikiä, joissa on pienehköt griinit.

Kenttä päättyy ykkösväylän viereen. Kahdeksannentoista väylän (par 4, 335 m) tiiboksissa pitää taas laatia taktiikkaa: jos lyönti kulkee, voi lähteä lyömään ojan yli (ilmassa noin 220–240 m), jolloin lähestyminen korotetulle griinille lyödään sadasta metristä. Tai sitten voi ottaa varmemmin ojan eteen ja lyödä 150-metrisen lähestymisen. Griini on isohko, bunkkeroitu ja kaksitasoinen – todellinen lopetusreikä siis. Kuten arvata saattaa, lähdin lyömään ojan yli. Ensimmäinen pallo meni oikealle outtiin, toinen vesiesteen reunalle. Sain söhrittyä kahdeksikon, mikä tarkoitti lopputulokseksi 92 lyöntiä (+3 netto). Olin märkä ja väsynyt, mutta hyvällä fiiliksellä. Klubilla ollut Rosavillan perjantai-BBQ jäi tällä kertaa väliin, mutta porukkaa näytti olevan iltaa viettämässä, mikä on aina hyvä merkki!

Klubilla järjestetään perjantaisin Rosavillan BBQ -ilta, jolloin parilla kympillä saa loistosafkaa.

Hieno kenttä, vahva suositus

EGS:n kenttä jätti todella positiivisen fiiliksen. Mielikuvissani oli pitkä ja vaikea, legendaarinen CT-kenttä, mutta todellisuus olikin jotain muuta. Jos ymmärsin oikein, on keltaisia tiitä tuotu hiljattain edemmäs, ja kentästä on siten tullut lyhyempi ja helpompi. Haasteita on tavalliselle harrastajalle juuri sopivasti, ja valkoiselta tai mustalta tiiltä pelattaessa kenttä varmasti testaa kenen tahansa taitoja. Takaysi on vaikeampi, mutta toisaalta lyöntivalikoimaa ei tarvitse niin paljoa – pääosa takaysin väylistä on suoria ja selkeitä. Kenttä ei tällä hetkellä aivan timanttisessa kunnossa ole, mutta pelaamisen suhteen mitään moitittavaa ei ollut.

EGS on sopivan vaikea, mukava kenttä, jonka pelaa helposti neljään tuntiin – suosittelen ehdottomasti kaikille tutustumaan Espoon klassikkoon!

– See more at: http://gogolf.fi/viikon-kentta-espoon-golfseura/#sthash.T7HCDmMt.dpuf