Tali-14

Viikon kenttä: Tali – peruspelaajan silmin (GoGolf)

(Alla oleva blogaus julkaistiin 10.9.2014 GoGolfin nettisivuilla. Bägilätkä-edut yms. olivat tuolloin voimassa – nykyiset edut löytyvät GoGolfin nettisivuilta.)

Helsingin Golfklubin kentän tuntevat kaikki. Talissa, Pitäjänmäellä, sijaitseva Suomen vanhin golfareena on mielestäni hieno kokonaisuus, jonne on mukava mennä. Mielikuvat Talista ovat tiukassa, ja yksityisklubin leima on vahva. Lähdin testaamaan, millaisessa kunnossa Viikon kenttä näin syksyn alussa on.

Olin pelannut kentän kahdesti aiemmin, mutta muistikuvat olivat hatarahkot. Nettisivujen väyläkuvaukset auttoivat suunnittelussa – tiedossa oli nimittäin klassinen arki-syysrundi: töiden jälkeen nopea stoppi kotona ja lähes suoraan ykköstiille. Tarkoitus oli kuitenkin käydä testaamassa yhden Viikon pron vinkit, joten kiirehdin ensin rangelle, jossa Ari Koutuaniemi jo odottelikin.

Kerroin tilanteeni: aikaa puoli tuntia, ongelma draivin osumien epätasaisuus ja epävarma olo alkuasennossa. Ari kuunteli tarkasti ja katsoi muutaman lämmittelysvingin. Minun oli helppo selittää omia ajatuksiani ja luuloja virheen syistä – Ari korosti heti aluksi, että kannattaa miettiä yksi asia, jonka tältä tunnilta haluan muistaa.

Ongelman ratkaisu yllätti minut. Ari ei lähtenyt asentohinkkaukseen, vaan pyysi miettimään, miten heittäisin mailani kohteeseen. Unohdin pallon ja lyönnin ja otin asennon heittämistä varten. Heureka! Olin yliajatellut “paino takana, maila nousevaa rataa osumaan”-opit, mikä johti monenlaisiin vaikeuksiin. Kun löin uudesta alkuasennosta, paranivat osumat heti ja lyönnin kaari oli purevampi, parempi. Pieniä juttuja, iso vaikutus!

Kiitin Aria ja lähdin ykköstiille iloisin mielin. Tali on tunnettu nopeasta pelivauhdista (esimerkkinä vaikkapa Teemu Tyryn ja Näppis Leinosen maraton parin vuoden takaa), mikä johtuu etenkin lyhyistä siirtymistä. Ykköstiillekin on caddiemasterin ovelta vain noin 15 metrin matka. Talin kartanomiljöö ja pihapiiri ovat itselleni tuttuja – olenhan treenannut ruohorangella melko usein.

Caddiemasterin ovelta on noin 15 metriä ykköstiille

Etuysi: selkeää peliä ja kaupunkimaisemaa

Ykkösreikä on mukava par 5 (451 m), jossa on tilaa avauksille. Vasemmalla tosin kulkee kentän ulkoraja, joten hukkia kannattaa varoa. Slaissajien pallot löytyvät isojen lehtipuiden alta. Itse löin huippuhyvän 235-metrisen faden keskelle väylää. Kakkoslyönti karkasi raffiin, josta sudin Terijoen salavien (?) alle. Pitch ja kaksi puttia eli perus-bogi rundin alkuun.

Ykkösväylän lähestyminen on visuaalisesti vähän kuumottava.

Syksyiseen vasta-aurinkoon lyöty kakkosreiän draivi löytyi vähän tuurilla 230 metrin päästä väylän reunasta. Jo heti tässä vaiheessa totesin lyöneeni kolme kesän helpointa pitkää draivia (ykkösellä ja kakkosella varsinainen ja vara). Fiilis oli korkealla. Lähestyminen kuitenkin karkasi vinoon, ja tein bogin.

Talin par kolmoset ovat mielestäni kaikki hienoja golfreikiä. Kolmas reikä on ylhäältä lyötävä, keltaisilta 150-metrinen testi: näennäisen helppo avaus on saatava griinille, sillä bunkkerit ja griiniä reunustavat salavat rokottavat heti. Missasin lyhyeksi ja pelasin perus-bogin, taas.

Ensimmäiset neljä reikää ovat Talin urheilupuiston naapurissa. Futiskentältä kuuluvat äänet, Talin tenniskeskus ja Pitäjänmäen toimistotalot luovat omalaatuisen tunnelmansa. Mieleeni palasi ensimmäinen kerta Talissa 10 vuotta sitten – olin pelannut lähinnä Nurmijärven golfkeskuksessa, joka sijaitsee omassa rauhassaan irrallaan asutuksesta. Kaupungin ja kentän kontrasti tuntui silloin oudolta, mutta nykyään pidän rinnakkaiselosta paljon.

Futiskenttä ja lenkkipolku luovat Taliin omalaatuista tunnelmaa.

Nelosreiällä (par 5, 457 m) on hyvä birdiemahdollisuus, kunhan ei lyö avausta pahasti jompaan kumpaan sivuun. Osuin taas hyvin, mutta lyönti kaartoi väyläbunuun, ja pääsin kolmannella lyönnillä vasta griinin viereen. Talissa on tehty remonttia (ks. Kentänhoito-blogi) – isoimpia muutoksia on nelosreiän griinibunkkerin täyttäminen. Tein sen vierestä hyvän up&down-parin.

Neljännen reiän griinibunkkeri on nykyään ruohobunkkeri. Heti kentän rajan ulkopuolella kulkee bussilinja 18.

Talin kentästä on muodostunut itselleni joitain mielikuvia mm. median välityksellä. Helsingin kuntapolitiikka on yksi keskusteluareena, mutta paremmin kenttä on tullut tutuksi LET-kisojen näyttämönä. Viides reikä (par 4, 334 m) on niissä kisoissa ollut lopetusreikä. Golfin historiaan ovat jääneet sekä Minni Blomqvistin voitto Ursula Wickströmistä vuonna 2008 että Beatriz Recarin 160 metristä ylämäkeen lyöty eagle, jolla hän voitti kisan ensimmäisellä uusintareiällä. Avaukseni karkasi väylän oikealla puolella olevaan väyläbunuun, jonka kautta tein bogin.

Alkurundi pyörii kartanon lähellä. 5. griini on puttigriinin, kakkosgriinin ja kolmostiin ympäröimä.

Tuolta 155 metrin päästä Recari säkitti eaglen parilla pompulla.

Kuudennella tiillä (par 4, 333 m) saattaa yleisöä pelkäävä vähän jännittää. Tiiboksi nimittäin sijaitsee kartanon pihapiirissä, Talin alueen halkovan kävelytien vieressä. Lenkkeilijöitä ja muuta yleisöä taitaa olla lähes aina. Vasemmalle ei kannata lyödä, koska siellä on out-raja ja range – fore-huuto kannattaa todella muistaa, jos pallo vasempaan karkaa. Löin yhden kauden parhaista draiveista (245 m tyynessä säässä) keskelle väylää. Harmikseni huono rautapeli jatkui, ja jouduin tyytymään taas bogiin.

Kuudes väylä rajautuu rangeen, jossa on usein paljon väkeä. Kuvassa junnutreenit.

Seitsemäs reikä on välipala-par3 (135 m), jonka tiiboksin vieressä on kerrostalo. Muistan ihmetelleeni sitä erityisesti ensimmäisellä pelikerrallani – lasten leikkien äänet yhdistettynä golfkenttämiljööseen oli kummallinen yhdistelmä. Griini on läpikäynyt ison remontin viimeisen vuoden aikana, ja oli reunoilta hieman huonokuntoinen. Tein perus-parin.

Seitsemännen griinin uudistus on lopullaan, ja ruoho vähän laikukas.

Kasiväylästä (par 4, 342 m) mieleeni on jäänyt Hattutapio Pulkkasen rautamaila-avaus vuoden 2008 Erkko Trophyssä – pallo suhisi matalana ja lensi vaikka kuinka kauas. Itse löin draiverilla vinoon, ja jouduin ottamaan pelaamattoman paikan dropin. Kannattaa valita lyönti niin, että varmasti osuu väylään, sillä vasemmalla on out ja oikealla parin sadan metrin kohdalla pusikkoa. Tein griinibunkkerin kautta rundin ekan tuplan.

Yhdeksännen reiän viheriö on myös kokenut uudistuksia viime vuosina. Kyseessä on 129-metrinen par 3, jonka avaus lyödään Mätäojan yli. Oikealle ei kannata missata, ainakaan paljoa. Selkeä reikä, jolle tein griinibunkkerin kautta bogin. Totesin olevani näköjään bunkkeritreenissä – bunujen hiekka on hyvälaatuista, mutta hiekan määrä vaihteli jonkin verran. Etenkin 13 reiän bunussa piti sipaista pinnasta, koska hiekkaa oli vähän.

Kuumailmapallot ilmestyivät peliäni seuraamaan. Tässä 9. reikä, jossa Mätäoja uhkaa.

Etuysi kaiken kaikkiaan oli ihan hyvää peliä – muutama sivuun mennyt avaus rokotti 2–3 lyöntiä, mutta kokonaistulos oli ihan ok, 43 lyöntiä (+8) eli kaksi yli tasoitukseni.

Takaysi: Piccadillyn ympäri ja loppukiri

Tässä vaiheessa rundia saavutaan ensi kertaa kuuluisalle Talin Piccadillylle. Kyseessä on solmukohta, jossa sijaitsevat kolme tiiboksia ja kolme griiniä – kilpailujen katsomisen kannalta erinomainen paikka siis. Vesipiste ja wc-tilat ovat myös saatavilla. Vuoden 2005 Finnair Mastersissa Piccadillyllä sijainneet rakennelmat lähtivät trombin mukana ilmaan.

Draiveria tarvitaan Talin par nelosilla vain harvoin. Kymmenes reikä (par 4, 281 m) on yksi niistä, joissa lyhyempi maila riittää. Löin spoonilla dogleg-väylän reunaan, josta wedgellä griinin kanttiin ja siitä up&down-par. Yhdestoista tii on aivan kymppigriinin vieressä, mutta täysin turvallisessa paikassa – hyvä esimerkki Talin pelattavuudesta. Avauslyönti on edellistä väylää kuumottavampi, mutta löin taas hyvän spoonin vähän puhki väylästä. Wedgelyönti lensi yli griinin, ja tein perus-bogin.

Etäisyys 10. griinin ja 11. tiin välillä on esimerkillisen lyhyt.

Talin kenttä istuu maisemaan. Terijoen salavat (?) sopivat mielestäni golfkentälle hyvin.

Talin 12. reikä ja griini. Huomaa koiranulkoiluttaja.

Kahdennelletoista (par 5, 448 m) tein hyvän up&down-parin. Reikä on selkeä, mutta oikealla oleva out-raja pitää välttää. Kolmastoista taasen on Talin lempireikäni, parisataametrinen par 3. Selkeä ja haastava reikä, jossa parin tekeminen on hyvä saavutus. Lähdin lyömään peruslyöntiä keskelle griiniä, mutta sähelsin palloni vain vajaat sata metriä eteenpäin raffiin. Kakkoslyönti kaartoi griinibunuun, josta tein tuplabogin. Puttia lukiessani hämmästyin, kun väylän poikki käveli nainen kahden koiransa kanssa.

Kaikilla rei'illä on nimi. 13. reikä on "Trombi".

Jos jättää näin pitkän lähestymisen par 3:lla, eivät odotukset tuloksesta ole kovin korkealla.

Talin loppujakso on mielestäni kiinnostava sekoitus birkkupaikkoja ja tarkkaa peliä. 14. ja 15. reikä (par 4:t, 306 m ja 269 m) ovat mukavan selkeitä, mutta vaativat keskittymistä helppojen edellisväylien jälkeen. Etenkin siirtolapuutarhaan rajautuva neljästoista on haastava: draiveria ei tarvitse, mutta lähestyminen lyödään taas Mätäojan yli korotetulle griinille. Lyönti on oltava tarkka – vaikka bunkkereita ei ole, on chippaaminen griinin eri puolilta vaikeaa. Tein kolmen putin bogin, johon olin jopa tyytyväinen.

Heti kentän rajan takana kulkee ulkoilupolku ja sen takana siirtolapuutarha. Väylän nimikin on "Siirtolapuutarha".

Viidennellätoista totesin taas olevani väyläbunussa – kuudes ja viimeinen kerta hiekassa tällä rundilla. Lähestyminen vähän ohi griinin, josta taas perus-bogi. Kuudennellatoista (par 3, 158 m) tein saman mokan kuin edellisellä par 3:lla, eli duffasin avauksen lyhyeksi. Nosto griinille ja kaksi puttia – bogi. Piccadilly jäi taakse ja loppusuora alkoi.

Luulisin, että Talissa pelaavien on joskus mahdollista pelata muutakin kuin koko rundi: 16. griiniltä on lyhyt matka parkkipaikalle ja klubille, ja Piccadillyltä voinee pelata siihen suuntaan, jos ruuhkaa ei ole. Periaatteessa etuysin jälkeen voisi pelata vaikka reiät 13–16 ja poistua kentältä 13 reikää pelattuaan. Tämä on hyvä myös näin loppukaudella, kun valoa ei välttämättä koko rundille riitä. Olisi kiva kuulla vaikka alla kommenteissa, tehdäänkö näin?

Rundin pisin draivi kannattaa säästää 17. reiälle. Suora, 396-metrinen par 4 haastaa lyömään kaksi hyvää lyöntiä. Griinin ympäristö on helpohko, joten kaukaakin tulevat lähestymiset jäävät kohtuullisesti peliin. Par on hyvä tulos, ja pitkän, hyvän avauksen jälkeen haaveilinkin jo siitä. Löin lähestymisen kuitenkin vasemmalle vinoon, josta noston ja kahden putin jälkeen huomasin tehneeni taas bogin.

Valtava kuu oli noussut seuraamaan viimeisen reiän peliäni. Talin kahdeksastoista on mielessäni legendaarinen Erkko Trophyn päätösreikä, jossa on nähty nousuja ja romahduksia. Keltainen tii oli siirretty sinisten kanssa samaan kohtaan, mikä teki väylästä huomattavasti tavallista helpomman: normaalista 456-metrisestä par 5:stä tulikin pitkän par 4:n mittainen, vain 385-metrinen birkkuväylä. Olisi kiva tietää, miksi tällainen muutos oli tehty. Kun hyvän avauksen jälkeen matkaa lipulle oli enää 155 metriä, olin jopa hölmistynyt. Olin vähän maskissa väylän oikealla puolella, mutta koska legendaarinen saarni ei enää suojele griiniä (1 ja 2), pääsin lyömään puiden yli korotetulle griinille. Lyönti jäi vähän vajaaksi, mutta loistava chippi puoleen metriin sinetöi rundin ainoan birkun. Hieno päätös mukavalle rundille!

Superkuu! Huomaa myös kutosväylän ja seiskatiin vieressä olevat kerrostalot.

Kuuluisa saarni "Sieppari" on enää vain tynkä 18. griinin alapuolen rinteessä. Yli vaan!

Kakkoslyönti par 5:llä tähän, josta chippi tap-in-etäisyydelle!

Loppufiilis: nopea ja pelattava kenttä kaikille

Talin kartanon fasadi hallitsee 18. griinin seutua, ja terassilta näkee pelaajat hyvin läheltä. Tällä kertaa yleisöä ei ollut, mutta tuuletukseni taisi kuulua satunnaisille ohikulkijoille. Kartanon ravintola soveltuu mielestäni loistavasti jälkipelien pelaamiseen, ja ruoka on yleensä hintansa arvoista.

Sanomattakin on selvää, että kierroksen lopettaminen tap-in-birkkuun nostaa fiiliksen korkealle. Lopputulos muutenkin oli kesän paras: 85 lyöntiä (+14), ei yhtään tuplaa pahempaa ja parhaita draiveja. Arin draivivinkkien ansiosta löin tyyneen säähän seitsemän yli 230-metristä avausta, joista kaksi pisintä oli 245 metrin mittaisia – ja lyhyin draverilyöntinikin oli 225-metrinen. Osumat olivat melko keskellä lapaa ja lyöntikaaret paremman muotoisia. Hyvä havainto on, että pelaamaan lähteminen heti pron tunnin jälkeen näyttää toimivan ainakin minulla.

Historiallinen miljöö, kaupungin ja golfkentän kontrasti, kentällä kulkevat koiranulkoiluttajat, pyöräilijät ja lenkkeilijät sekä nopea pelattavuus ovat Talin  ominaispiirteitä, jotka jäivät mieleen. Kenttä ei ole liian vaikea vaan mielestäni juuri sopiva monen tasoisille pelaajille. Valitettavasti kenttä ei griinien osalta ihan timanttisessa kunnossa tänä kesänä ole ollut, mutta peliä pienet puutteet eivät haittaa. Kehotankin kaikkia menemään paikan päälle katsomaan ja omalta osaltaan murtamaan myyttiä suljetusta kentästä – Taliin on helppo mennä vaikka fillarilla, bussilla tai vaikka Kutsuplussalla, ja se on avoin kaikille. Bägilätkädiilillä pelaaminen on nyt jopa erinomaisen edullista.

Kartano ja jälkipelit odottavat kierroksen päätteeksi.